Ajankohtaiset

Kirjallinen kahvi-ilta lukulepakoille 29.10.2019

Maikki Friberg –koti, Bulevardi 11 A 1, 00120 Helsinki
Valloittavan televisiodraamasarjan Gentleman Jackin toista tuotantokautta odotellessa Anne Listerin (1791-1840) hahmoon tykästyneiden kannattaa viimeistään nyt paneutua tämän historiallisen naissankarin ja aikansa uhmakkaan amatsonin todelliseen elämään. Aiemmissa tiedotteissa (2/2019 ja 4/2018) on jo hehkutettu Anne Listerin tarua ihmeellisempiä edesottamuksia, jotka monien tutkijoiden pitkäjänteisen työn tuloksena ovat nyt avautuneet myös akateemisia piirejä laajemmalle yleisölle.
Useita kirjoja 1700- ja 1800-luvun lhbtq-elämäntarinoista kirjoittanut Angela Steidele on tehnyt erinomaista työtä kootessaan eri tutkimuslähteistä yhtenäisen ja arkailemattoman ’eroottisen elämäkerran’ Gentleman Jack (Serpent’s Tail, 2018, alkuteos: Anne Lister: Eine erotische Biographie, 2017). Steidele tunnustaa tulleensa Annen päiväkirjojen intiimien paljastuksien viettelemäksi. Kirjan pääpaino onkin naissuhteiden kavalkadissa, joiden mukaan sisältö on jäsennetty. Tekstiä elävöittävät runsaat sitaatit, joissa Anne kertoo tarinaansa omalla äänellään Steidelen kiteyttäessä, taustoittaessa ja tulkitessa tapahtumia. Anne Listerin kaunistelematon itsevarmuus ja laskelmoivuus yhdessä Angela Steidelen terävän sarkasmin kanssa varmistavat, että seksi ja romantiikka eivät saa kirjassa yliotetta todellisen elämän monisärmäisyydestä.
Huomaa, että Anne Choman tv-draaman kanssa julkaistu tie-in-kirja on samanniminen, mutta keskittyy filmatisoinnin mukaisesti Annen ja Annin suhteeseen. Harmittavasti vain tämä kirja on löytänyt tiensä Helmet-kirjastojen valikoimiin. Lainakappaleita saatavilla Goethe-Instituutista tai kysy fb-tapahtumassa. Angela Steidele vierailee Helsingissä 29.11. kertomassa Gentleman Jackista ja muista queer-historiallisten lähteiden pohjalta kirjoittamistaan teoksista. Luvassa jännittävää keskustelua aidon Anne Lister -asiantuntijan kanssa!

Leave a Reply