Ajankohtaiset

Ulla Jokisalo: ‘Kuvitelmia vapaudesta’ näyttelyesittely 1.12.2018 klo 16

 
Helsingin taidemuseo HAM, Tennispalatsi, Salomonkatu 15, 00100 Helsinki

Valokuvaaja Ulla Jokisalo on luvannut kertoa meille ajankohtaisesta näyttelystään Kuvitelmia vapaudesta Helsingin taidemuseossa.
Näyttely avaa näkökulmia taiteilijan pyrkimyksiin harjoittaa taiteilijanvapautta ja sen lähtökohdaksi Jokisalo on valinnut kuusi HAMin kokoelmissa olevaa teostaan vuosilta 1983-2001. Kyseessä ei kuitenkaan ole retrospektiivinen esitys vaan uusi taiteellinen kokonaisuus, jossa kokoelmateokset ovat vuoropuhelussa vuoden 2018 aikana valmistuneiden teosten kanssa. Esillä on noin 60 uutta teosta.
Vaikka ilmaisussani on vuosikymmenten saatossa tapahtunut monia muutoksia, niin näyttelyni teen edelleen käsitteellisesti ja kirjallisten virikkeiden pohjalta. Taiteellinen tavoitteeni on, että jokainen näyttelyni olisi kerronnallisesti yhtenäinen kokonaisteos, sanoo Ulla Jokisalo.
Jokisalo on osaltaan vaikuttanut siihen, että valokuvauksesta on tullut Suomessa keskeinen nykytaiteen ilmaisumuoto. Hän on myös laajentanut valokuvataiteen käsitettä ja astunut sen ulkopuolelle. Jokisalo palkittiin 2001 valokuvataiteen valtionpalkinnolla ja vuonna 2010 Pro Finlandia -kunniamerkillä. Vuosina 2004-2009 Jokisalo toimi Taiteen keskustoimikunnan nimittämänä taiteilijaprofessorina.
Tulethan paikalle hyvissä ajoin ja maksat lippusi itse: 12€/10€/museokortti. Tervetuloa! Näyttely on auki 27.1.2019 saakka.
– Suomalaisen valokuvataiteen uudistajan näyttely Hamissa on kauttaaltaan vangitseva. HS 23.8.2018
 

Leave a Reply